sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

viikko 20

yläkerta alkaa hahmottua, hiphei! kylpyhuonetta rajaa jo melkein valmiit seinärungot kahdella puolella ja kolmannen seinän muodostaa vanha piippu, josta muuten edelleen on purkamatta reunimmainen hormi. mainitsinkohan jo, että päädymme purkamaan tuon reunimmaisen tyhjän päällä keikkuvan osan eli ilmahormin. jotenkin se pitäisi kuulemma siitä onnistua siististi(?) sahaamaan pois. tuohon seinärunkoon on nyt sitten hyvä viritellä jotain suojaviritystä purkamisoperaatiota varten. kuten kuvasta näkyy tiiliseinän purkaminen loppuun on niin ikään kesken. se on nyt ollut vähänniinku vastapainona toisen puolen ulokkeelle.

kerroksia yhdisti aiemmin kapea kierreporras, joka tullaan korvaamaan käyttökelpoisemmalla U-mallilla. porrasaukko onkin nyt suurennettu tätä varten. tai siis välipohjapalkisto rakennettu tällä mitoituksella. mm. parvekeelle kulkemista varten vanhoja rakenteita ei ole kuitenkaan vielä purettu. ulkoseinä tulevan portaan kohdalla aukaistiin myös ja lastulevy+mineraalivillakerrokset poistettiin, vanhan rungon väliin rimoitettiin tuulensuojalevyt ja seinä oikaistiin uudella vaaka- ja pystyrungolla + eristettiin. mutta mikähän se pintaverhous olisi?

tuolla olisi tarkotus suihkutella joskus
välipohja ja vanha punainen ulkoseinä keskellä taloa!

ikkunaa odotellessa

2 kommenttia:

iterare arquitectura 22. maaliskuuta 2011 klo 15.54  

työ näyttää hyvältä, erittäin mielenkiintoisia valokuvia. Mikä on eristeen paksuus?

Terveisin

anni 26. maaliskuuta 2011 klo 21.33  

kiitos :)
seinissä min. 200mm puukuitueristettä, yläpohjassa 170mm polyuretaanilevyä

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP