tiistai 26. huhtikuuta 2011

viikko 25

yläkerrassa on hiottu, maalattu ja vasaroitu seinälautoja paikoilleen. vauhti ei ole ollut hurja, mutta toista seinää mennään jo! seinästä tulee tosi kivaa pintaa; ei liian eikä liian vähän mitään. ei liian tasaista vaan sopivasti rakosia ja oksankohtia. ei liian viimeisteltyä vaan sopivan rouheaa olematta liian tikkuista. että tykkään! paitsi lopullinen sävy pitää kyllä vielä vaihtaa. ei mitään suurta muutosta, mutta pystypintana väri taittuu kummallisesti siniseen ja sehän ei nyt käy. kun laudat pötköttelee seinän vieressä vaakatasossa voisi vannoa, että kyseessä on eri väri; niin suuri ero on. vaakana ei sinerrä sitten yhtään. mutta siksipä se pieni maalipönttö alkajaisiksi vaan ostettiinkin ja kun valmis seinä oli tarkoitus maalata paikoillaan jokatapauksessa toiseen kertaan, mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.
mietinnässä on myös kh/vh -paketin "ulko"verhous. kontrastiksi lautaseinälle ajattelin sileää pintaa, mutta että millä sen toteuttaisi. hmm. toinen hmm värille, eli joko nyt olisi aika toteuttaa se musta laatikko keskelle tilaa, kun se edellisessä asunnossa jäi puolitiehen. vaikka tilat eivät ole suuret, en silti pelkää tummia pintoja. ja loppujen lopuksi kiiltoasteella pelatessa on mahdollista ettei mustakaan ei ole musta vaan heijastaessaan valoa hyvinkin vaalea. ja ihan mustaa en ajatellut kuitenkaan, mutta hyvinkin tummaa mustanharmaata. ovet saisivat olla kuitenkin valkoiset. ja listat. mietitään.
seuraavaksi olisi tarkoitus tasoittaa poistetun hormin kohta ja kylpyhuoneen lattiakin toivottavasti pian päästään valamaan kuivumaan. lattialistalaatat tuli jo - ne on i-h-a-n-a-t.


0 kommenttia:

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP