maanantai 30. tammikuuta 2012

väliovi 1/4

yläkertaan tulee neljä väliovea ja ensimmäinen näistä on nyt saranoillaan ja toista oli tietenkin pakko heti mallailla viereen paikoilleen!

löysimme nuo kuvan kaksi sopivaa samanlaista vanhaa peiliovea jo lähemmäs vuosi sitten. molemmat olivat ilman karmeja ja avaimetkin kadonneet. toinen on vielä vanhassa maalissa, mutta toisesta sain putsattua toisen puolen lauantaina loppuun. kova työ siinäkin. uudet saranat tilasin aiemmin jo domus classicasta, ja avainaihion ostin eilen ohikulkumatkalla samasta paikasta. kapoiset ovet johtavat vaatehuoneeseen ja komeroon.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

uutta ja vanhaa

eilisen kirppispino ja synttäripaketista (kiitos!) paljastunutta - astioita ei todellakaan koskaan ole liikaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

tunnustan..



.., että olen otettu tunnustuksesta blogissa musta peltikatto. itse vierailen blogissa visuaaliseen nälkään ja seuraan mielenkiintoista, erilaista raksaa. käykää tekin, hop, suosittelen!

toiseksi tunnustan, että olen tällaisessa tosi huono. koska tarkoitus olisi jakaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle blogille, jossa on alle 200 kirjautunutta lukijaa, jää se kohdalleni jumiin, ainakin toistaiseksi; luen säännöllisesti vain muutamaa blogia. suppea lukemistoni on ollut lähes muuttumaton jo vuoden, ja luen lähinnä niitä, mitä ilmeisesti ziljoona muutakin. (hups, olenpa jämähtänyt ja ollut saamaton.) haastankin itseni nyt etsimään aktiivisesti uutta mielenkiintoista. mahdollisesti sopivista saa mielellään myös vinkkailla!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

wanted!

tätä haluaisin jalkalistaksi vaan mistä löytyisi?

ei mitään höpöhöpömdffää vaan puuvalmista mäntyä. valkoiseksi sutisin, seinään laittaisin ja taas enemmän kodilta näyttäisi. anyone?

edit. parkanon höyläämön valikoimista löytyi!

torstai 19. tammikuuta 2012

valkoisen vaikeus



yksi lempiaiheitani. yksi, mikä jaksaa yllättää aina. en tosin ajatellut sitä päättäessäni blogini nimeä. ehkä se valitsi minut.
no tällä kertaa tarina menee niin, että kesällähän maalasin ikkunoita ja terassin oven uulan maalilla, joka oli sävytetty uulan värikartan pouta-sävyyn. kaikki (=minä) oli tyytyväisiä ja hyvä valkoinenvalinta, ajattelin. nyt vihdoin on listojen, ovien jne. maalaamisen aika ja ajattelin kokeilla into-kalustemaalia; muovitonta, hajutonta ja hengittävää + bonuksena nopeaa kuivumaan. maalikaupassa selvisi, että se sävytetään tikkurilan symhonyn mukaan. kiva. no, ystävällinen maalihenkilö etsi vastaavan sävyn, kiitin ja kiikutin kolme litraa kassan kautta kotiin. kaikki hyvin ja iloitsin miellyttävästä maalattavuudesta. mutta, se sävy. se on lähinnä hailakka mustikkamaito. ja se pouta, se ei ole mustikkaa nähnytkään. rinnakkain noita ei voi edes ajatella. siellä, missä ei ole toista valkoista vertailtavaksi menisi varmaan, mutta rajapintoja tulee väistämättä. kriisi se on pienempikin. toiselle isokin vielä.

varminta on varmaan hakea lisää sitä h-i-t-a-a-s-t-i kuivuvaa pellavaöljymaalia.

2,7l/n.60e huonosta harmittaa kuitenkin.

lauantai 14. tammikuuta 2012

syy jatkaa


sanotaan, että kaikkeen tottuu. ei muuten totu. vai mitä pidätte toistaiseksi talon ainoa käyttökelpoisen wc:n väristä? en ole edes viitsinyt kierittää päivänvalolamppua valaisimeen - olkoon sitten keltainen koko rahalla. nuhjuinen, ja väristä huolimatta kylmäkin kun pakastin.
kompensoidakseni tilannetta sudin valkoistavalkoista yläkerran kattoon. kovasti askarrellaan muutakin, mutta enempi taas sitä eimitään, mutta mihin menee aikaa eniten.

lauantai 7. tammikuuta 2012

harmaan kaveri on sinappi


ikilemppariharmaan rinnalle virkkasin jo syksyllä sinappiset torkkupeiton ja pyöreän tyynyn. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

uuniunelmia

uusi vuosi alkoi reippaalla hionta+maalausurakalla. yläkerran toisen huoneen lattia on nyt maalattu toiseen kertaan, samoin vaatehuoneen. vielä ainakin se kolmas kerros molempiin pitää urakoida kunhan kuivuvat. ja kuivumista odotellessa unelmoin näistä kaakeliuunikaunottarista.

kuvat - cronspisen

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP