maanantai 25. lokakuuta 2010

mistä olisi uusi koti tehty

kohta saadaan avaimet meidän taloon!

sitä ennen joitakin ajatuksia kuvalliseen muotoon tulevan kodin hengestä.

helmenharmaasta lautalattiasta haaveilin jo nykyisen asunnon remonttia suunnitellessani. valkoisesta olen innostunut sittemmin enempi ja vähempi, päivästä riippuen. mustaa lattiaa fiilistelen yhä useammin ja petroolinsininen kutkuttaa ajatuksena. - onneksi ei tarvitse päättää vielä hetkeen.

materiaalien ja värien osalta linja tulee olemaan paitsi tietenkin valkoista valkoisella, selkeää ja yksinkertaista olematta kuitenkaan kliininen tai ylimoderni. "vanhan tekeminen" tuntuu taas liian päälleliimatulta, joten ratkaisut sijoittunee jonnekin näiden ääripäiden välille. kontrastit ovat tärkeitä ja eletty elämä saa näkyä.


kollaasin kuvat: ikea, lämpömaa, lundagård

lauantai 23. lokakuuta 2010

H niin kuin harmaa

tai H niin kuin hankala.

ei saisi taittua siniseen tai vihreään. eikä mielellään kovin paljon ruskeaan. violettiin nyt ei ainakaan. tunkkainenkaan ei saisi olla. eikä mitäänsanomaton. luonnetta pitäisi siis olla, mutta samalla neutraali.
harmaa on yksi väreistä vaikempia. luonnonvalossa ja puhdasta valkoista taustaa vasten valittu harmaa muuttaa luonnettaan sisustuksen muiden värien ja valon mukaan.

ei saisi stressata, mutta pian olisi taas aika valita harmaa. nykyisen olohuoneemme seinäväriksi valitsin onnistuneesti kauniin lämpimän harmaan (muistaakseni symphony V487), joka antaa haluamani kauniin taustan valkoisille kalusteille. nyt ajatuksena olisi käyttää samaa väriä läpi talon, joten vähän tätä vaaleampi saisi yleisvärinä olla. hyviä vaihtoehtoja on paljon, mutta uskon edelleen täydellisen löytymiseen. luulen, että se on jo joku viereisistä.

maanantai 18. lokakuuta 2010

mademoiselle mielessä






fanett-tuolit ovat pitkään kaipailleet kaverikseen sinua ikäiseksesi hyvin säilynyt kaunotar; olitpa mademoiselle sitten keinu- tai tavisversio, musta tai valkoinen (muista väreistä neuvotellaan). nykyiseen kotiin emme sinua koskaan saaneet edes vierailulle, mutta uuteen kotiin sopisitkin vielä niin paljon paremmin. se suorastaan vaatii sinun kaltaistasi. tiedän, että ottaisit paikkasi missä tilassa hyvänsä ja sulautuisit joukkoon. tai ei voi sanoa että sulautuisit, koska vaadit ehdottomasti tilaa ympärillesi, mutta osaisit silti ottaa muut huomioon. saisit olla elämää nähnyt, liitoksista natiseva ja reissussa rähjääntynyt, mutta ah aina niin tyylikäs arvonsa tunteva leidi. yksinäisistä sopii ilmoitella.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

uusi koti

tai kodistahan vielä ei voi puhua, mutta ainekset sen rakentamiselle ovat olemassa.
hyppy tuntemattomaan ja poistuminen omalta mukavuusalueelta - näin kuvailisin projektia uusi koti. vaikka lähimpään kauppaan ei ole useita kilometrejä, aikaisempaan peilaten voi puhua lähes maalle muuttamisesta. lähes. hienous piileekin tavassa tarkastella asiaa: julkiset kulkee kaupunkiaikataulussa, mutta tarvittaessa voi olla lähes se maalainen ja ihailla ikkunasta avautuvaa peltomaisemaa tai lämmittää pihasaunan. suhteellisen pitkän kerrostaloasuntoajanjakson jälkeen omakotitaloasumisen ominaisuuksia osaa arvostaa.
rakkaus vanhaan sai allekirjoittamaan paperit lähes satavuotiaasta, jota vuodet eivät aina ole kohdelleet lempeimmin. silti ylpeys ja ryhdikkyys ovat tallella. 

koti rakentuu paitsi ihmisistä ja esineistä niin ennen kaikkea muistoista ja tarinoista. tarkoitus onkin kuulostella vanhan talon tarinaa ja jatkaa sitä hienovaraisesti tähän hetkeen päivittäen. remonttimielessä joitakin suurempia muutoksia on tehtävä, mutta välttämättömien jälkeen meillä ei ole kiire minnekään. tutustutaan rauhassa toisiimme. 


tervetuloa matkaan mukaan!


  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP