maanantai 26. joulukuuta 2011

peltikatto juttelee

kaiken remonttikaaoksen ja joululaittamattomuuden vastapainoksi yläkerran zen. 

myrsky paukutti yön railakkaasti peltikattoa ja muoveja ikkunoiden edessä (smyygilaudat ja vesipellit on edelleen laittamatta..), mutta päivä toi tullessaan valoilmiön. piharakennuksen päätyräystäällä tuuli oli järjestellyt kattotiiliä, mutta ehjinä katolla olivat pysyneet onneksi. on kuulemma joulu, mutta veikkaisin lokakuuksi. vielä pitäisi tuo lattia maalata ainakin kolmanteen kertaan, mutta malttaisiko sitä tänään vielä laiskotella ja kantaa patja takaisin alakertaan vasta huomenna. musta on kaunis.

maanantai 12. joulukuuta 2011

lattiaa siellä, lattiaa täällä

jos remonttivauhti on verkkaista, on päivitys sitäkin etanaisempaa. pitäisi paukutella henkseleitä enemmän, pienemmästäkin. pienimmästäkin, koska onhan tällainen projekti nyt pintaremonttikokemuksella aikamoista. ja vaikka rakentamista vähän periaatetasolla tuntisikin, on vasaraan tarttuminen kuitenkin ihan eri juttu. viimejouluinen isiremonttiapulahjakortti onkin ollut monessa kohtaa arvokas.

muutama viikko sitten valettiin kellarin lattia ja sen jälkeen on naputeltu yläkerran lattiaa loppuun. vinksotus suuntaan ja toiseen on johtanut tuumailuun, voimasanoihin, purkamiseen, kolmaskertatodensanoototeutumiseen, mutta onnistumiseenkin. yläkertaa peittää nyt kaunis yhtenäinen lautapinta, jonka tämä designer kuvasta poiketen vetäisi eilen jo mustaksi.


perjantai 9. joulukuuta 2011

tää tykkää

minulle esitettiin tänään toive itsetehdyistä joululaatikoista, hmm. kodinhengetärminäni ei ole kovin vahva, ja etenkään hellan läheisyydessä se ei ole kovin kotonaan. muttaettä pitäisikö sitä, vaikka jotain vähän?

iän tuomaa aikuista makua vai sekin vaan tämän talon taikoja, että olen katsellut viimeisen vuoden näitä sillä silmällä.

onko-nää-nyt-sit-iittalan-vai-arabian, mutta uunikokki-vuokia kuitenkin. klassiset kaunottaret olisivat juuri ne oikeat niille jouluklassikoille.

kuvat iittala

tiistai 29. marraskuuta 2011

tunnelmointia

tähän kun täpsäyttäisi joulukuusen, olisi tunnelma täydellinen. 

kuva: kvadrat

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

ihan vähän joulua jo


kuisti sai valot ja puksipuu vaihtui katajaksi. vaikea uskoa, että joulu on niin lähellä; kuistilla tomaatti kukkii edelleen, pelargonia voi hyvin ja krysanteemikin kukkii paremmin kuin kuukausiin.

torstai 17. marraskuuta 2011

lapiohommia

yläkerran kylpyhuone teettää töitä kolmessa kerroksessa, ja vähän piharakennuksessakin. yläkerrassahan ei alkutilanteessa ollut vettä/viemäriä ja ylipäänsä vetoviritelmät olivat mielenkiintoiset, joten hieman puuhaa näidenkin kanssa riittää. auttava käsi piikkasi suurimmalta osin jo kellarin lattian ja poisti ylimääräisen hiekka-savi-kivi-isokivi -kerroksen ja hahmotteli uudet viemärivedot. kellari on ollut kylmää tilaa, joten betonilaatan alla ei ollut siis minkäänlaista eristystä. tarkoitus on kuitenkin ottaa tila käyttöön, joten jo tästä syystä lattia piti aukaista.
tämänhetkinen vesiputki on niin kapoista, että sillä ei kuulemma käytetä suihkua eli sekin vaatii toimia. pihakaivelun yhteydessä kesällä laitettiinkin jo suojaputki uutta suorempaa reititystä varten kohti piharakennusta/vesimittaria.

 ja oishan tälle joka tapauksessa nyt jotain pitänyt tehdä!

maanantai 14. marraskuuta 2011

ei menny niinku strömsössä

eilen oli suurin osa makuuhuoneen lattialaudoista paikoillaan, äsken ei yhtään. mittavirhe ja vatupassilaiskuutta. ennemmin harmittaa nyt pari päivää kun myöhemmin joka päivä.


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

juu, kyllä meillä edelleen remontoidaan

nyt on yläkerrassa sähköä tarjolla seinästä ja muutamasta kytkimestä kun napsauttaa niin tsädäm - valoa katosta. ja ne valkoiset renovat ovat kalusteina juuri ne sopivat. sähkärin pitää tehdä vielä toinen vierailu kun vaan saadaan loput paikat kohdilleen. sitä ennen pitäisi mm. ratkaista ja rakentaa kylpyhuoneessa; "spa" kun on jäänyt nyt täysin huomiotta.

viime viikonloppuna siistittiin taas rakennuksen vierustoja ja laiteltiin patopeltilistoja ennen kun ehtivät kerääntyä täyteen roskaa (hämähäkit olivat ottaneet tilan jo omakseen). eihän niitä kauniiksi voi sanoa, mutta eivätpähän repsota levyt enää. muutaman vuoden päästä kun maali alkaa tarttua voi listat sitten maalata sokkeliväriin.



yläkerrassa jatketaan välipohjan kanssa askartelua ja iloitaan asennetusta ilmalämpöpumpusta. eli pimeys ja kylmyys ei ole täysin lamauttanut vaikka kohmeutta onkin aistittavissa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

joulukalenteri


tänä vuonna tikkurila julkaisi joulukalenterinsa kuukauden etukäteen. toinen luukku auki jo! >> tsektsek.

kuva tikkurila

maanantai 31. lokakuuta 2011

välipohjavaiheita


välipohjaprojekti jatkui taas eilen. viikolla viriteltiin jo rimoja palkkien kylkeen, mikä edellytti taas pientä hirsien muokkausta muutamassa kohdassa. ylimmäin kuvan tilannetta voi pitää sinä optimaalisimpana; vain tuo yksi hirsi ylitettiin paperilla puukuitulevyjen välissä. muualla on (ja on ollut) enemmän askartelua. nidottiin vielä paperit
ja tästä jatketaan tänään lattialaudoilla.

niin, ja siks tehdään noin pienemmissä osissa, että on helpompi liikkua pelkäämättä, että astuu viritykset rikki.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

sähköä



yläkerrassa aletaan olla vaiheessa, että on aika kutsua sähkäri tekemään kytkennät. jippi, sähköä on ehkä pian tarjolla muutenkin kun piitkällä jatkojohdolla alakerrasta! kalusteiksi valitsin strömforsin valkoiset renovat, jotka sopivat tämänikäisen koruiksi. mustiakin harkitsin, mutta ne olisivat turhaan vaan reikiä seinissä. valkoista vaaleanharmaalla siis kiitos. 

kuvat strömfors

tiistai 25. lokakuuta 2011

yöllisillä valaisinostoksilla






















yksi yö heräsin enkä saanut enää unta. monen mutkan kautta päädyin tilaamaan tämän kaunottaren; artekin golden bell -valaisimen. tämä on yksi niistä hankin-sitten-joskus. nyt se joskus oli tuona yönä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

lauantaisaumat



se ei pelaa, joka pelkää eli nollakokemuksella rohkeasti saumaamaan kylpyhuoneen lattiaa. kun ei kuulemma ole vaikea homma, sanoi hän, joka on tehnyt näitä jo ikäni verran. surrur musta saumalaasti sekaisin ja pennimosaiikin päälle lattialle. ja hyvin onnistui ettei melkein uskoisi. sen sijaan onnistuin jotenkin tekemään hommasta fyysisesti vaikeaa, koska tänään tuntuu lihaksissa kuin rankempikin treeni.
ja kyllä, tunnustan, että muutaman kerran on pitänyt tänään käydä ylpeänä tepsuttelemassa ympäri 2,5 neliötä - kyllä silmä ja jalka tykkää. ja oioi sitä päivää kun vielä kytketään joskus lattialämmitys.

pennimosaiikki, pukkila
sauma musta, mapei

lauantai 15. lokakuuta 2011

jatketaan lattiaa


eilen nostatettiin taas pölyä jatkamalla välipohjan eristystä. datakaapeli paikoilleen (kulkevat kaikki eristeen alapinnan ja vanhan sisäkaton välissä), kannatusrimat lattiapalkkien kylkeen, puukuitelevyt palkkiväleihin ja saavissa vispaten eriste hötöksi. kaunis raitasommitelma syntyi muurin kylkeen laitetusta palovillasta, kapeisiin rakoihin laitetuista kahdesta eri jämälevypuukuitueristeestä sekä puukuitueristeestä. tänään taas paperia ja lautaa päälle. ja sama uusiksi.

torstai 13. lokakuuta 2011

tunnista tila



pieni tila, suuri onni: kylpyhuoneen tunnistaa jo kylpyhuoneeksi! tästä saa kiittää ystävällistä laatoittajahenkilöä, joka ahersi kaksi päivää isojen ja pienien kanssa. lattiaan pennimosaiikkia ja seinälle kiiltävää valkoista + mattaa mustaa. mustassa laatassa on kaunis kuviointi, mutta se näkyy vasta lähemmin katsottuna. kokonaisuuden tulee kruunaamaan musta kiiltävä jalkalistalaatta, josta jo satavuottasitten intoilin. ennen pitäisi kuitenkin saumata lattia ja musta laattahan tarvitsee mustan sauman. ja valkoiset laatat valkoisen. paljastaisinkohan vielä, että laatoituspäivänä oli pakko vielä käydä ostamassa uusi lattiakaivon kansi kun se aiemmin ostettu ei vaan ollut se oikea. joo. mielettömän miellyttävä tuo mosaiikki muuten jalan alla.

lauantai 8. lokakuuta 2011

lisää lattiapintaa



ilman turvakenkiä käveltävä lattiapinta-ala on lisääntynyt tällä viikolla, jiihei!
pienemmän makuuhuoneen nurkasta aloitettiin seuraavaksi, kun vihdoin suurimmat esteet tieltä oli tehty pois: poistoilmakanava taiteiltu paikalleen vanhaan hormiin ja muuri pääosin tasoiteltu siistiksi niiltä osin kun yksi hormi purettiin. lattialautojen ja koteloinnin kiinnitystä muurin kylkeen saatu miettiä ja askarrella, ja ottihan hanakulmarasian asennus saman paketin kylkeen puoli päivää sekin. hankalia paikkoja kun on niin monen materiaalin, rakenteen ja tekniikan kanssa sovittelemista näillä taidoilla. lattia sitten jo sujuikin kun olisi ennenkin tehnyt. palkkien väliin rimoitettiin puukuitulevyt (jotta eristeet eivät tule niskaan jos/kun sisäkatto avataan alakerrasta) ja välit täytettiin puukuitueristeellä. päälle paperit ja ympäripontattu 28mm:n lauta. eihän sitä asennustakaan nopeaksi voi sanoa kun pienestä tilasta on kyse ja joutuu paljon sahaamaan, mutta välillä jotain näkyvää ainakin.

mutta mikä parasta, huomenna pitäisi alkaa myös kylpyhuoneen laatoitus. ei malttaisi! siitä on pakko tulla vaan niin hieno! siitä tulee.

torstai 6. lokakuuta 2011

mummolassa

olen mieltänyt muurlan hieman toisenlaiseksi; aina jotenkin epäjoksikin. tädiksi. valmistujaislahjaksi. kaapinperälleunohtuneeksi. nämä kuvat kuitenkin talletin joku aika sitten työkoneelle ja sinne olivat vahingossa jääneetkin, unohduksiin. mutta ihastuin ja ottaisin mielelläni kotiini muutaman. mummolassa on osuva nimi.


kuvat: muurla

torstai 29. syyskuuta 2011

aika menee..

..muurin paikkausrappaamisen
..lahonneen karmin alapuun uudelleen nikkarointiin
..vesieristämiseen
..kylpyhuoneen oven karmin maalinpoistoon
..ilmanvaihtoputken kiinnitykseen vanhaan hormiin vaihe78
..suunnitteluun.

näistä ei ole juuri enemmin raportoitavaksi, mutta näihin ei-mihinkään menee aikaa eniten.

ulkonakin olisi kaikenlaista. ulkonakin olisi kiva kaikenlaista.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

musta on musta kiva

sain puuttuneen kuivikeaineeni ja pääsin maalaamaan ensimmäisen kerroksen mustaa. vaatehuoneen lattian vasta kun muuta ei ole, mutta kylläpä lämmitti! pikkuaskeleet kohti edes jonkin kohdan valmistumista antavat lisävoimia jatkaa välillä niin loputtomalta tuntuvaa. ja se lattia, se on hieno. ja paremmaksi muuttuu kun saa viimeisessä kerroksessa kiiltoa ja sitä myötä kolmiulotteisuutta. nyt matta imaisee kaiken valon ja pinta on vähän tuollainen tasainen matto. mutta että mustasta täällä tykätään.
tiedän, että valinta kaduttaa vielä monta kertaa. armoton musta, jolla jokainen pölyhiukkanen ja hius ovat pieniä huutomerkkejä. mutta se on sitten se.


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

edelleen vaalea lattia



olin jo aukomassa mustia maalipönttöjä, kun päätin vielä tarkistaa nopeasti kuinka paljon lattiamaalia pitikään ohentaa, mutta vain huomatakseni, että olin törppö unohtanut hankkia kuivumista edistävän törpön. ottossonin käsittelyohjeessa tätä suositellaan käytettäväksi sisämaalauksessa. veikkaanpa, että olisin skipannut tämän, mutta testipalikkani osoittivat aiemmin pellavaoljymaalin kuivuvan tuskastuttavan hitaasti, joten ehkä sillä on merkitystä. purkit pysyivät siis edelleen kiinni. 

viikonloppuna sen sijaan tasoitettiin vielä kylppärin lattia kertaalleen, maalattiin vaatehuone toiseen kertaan, kaivettiin pihaan vielä yksi salaojaputki ja aloitettiin kylpyhuoneen vesieristys. hauskat muuten ne kumihanskat, jotka siitä tökötistä sen kuivuttua käsiin saa. hauskuuttaa vielä huomenna työpäivääkin.

torstai 15. syyskuuta 2011

laittaa lautaa lattiaan

pakko tulla tännekin vähän hihkumaan, että otin hetki sitten ensimmäiset askeleet yläkerran uudella lattialla! vaatehuoneesta aloitettiin vähän niin kuin harjoitusmielessä ja toistaiseksi se onkin ainoa paikka, jossa sukilla voi sipsutella. mutta onhan se nyt aika kiva alku! viikonloppuna voisi vaikka vetäistä mustaa maalia jo pintaan. ei malttaisi odottaa enempää miltä se mahtaa näyttää. palaamme toivottavasti kuvin pian.

perjantai 9. syyskuuta 2011

ovi ja ikkunat on aika kivat



jee, nyt on yläkerrassa paikallaan ikkunat ja ovi. tuntuu vähän kun alkaisi muodostua todellinen sisätila! ovi kaipaa vielä muutaman kerroksen maalia ja ikkunoiden sisäpokat samoin, mutta onhan tämä jo jotain. paljon, sanoisin.
sukulaisapuna viikolla tasoittui kylppärin (ehkä sekin alkaa edestä taas!) lattia ja sähkökaapelia kiemurtelee nyt paksu nippu tulevalle kaapille. että etenee.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

takapihalta

hämmentyi heinakuussa kirsikoista, mutta näistä ehkä vielä enemmän. niin olimmeko ihan varmasti suomessa?

lauantai 3. syyskuuta 2011

sinnikkyys palkitaan

taistelu viimeisen, sen suurimman, kattopinnan kanssa on päättynyt! laserointia, naulauslautojen nakertamista eristeeseen, laserointia, voimasanoja, voimasanoja, mutta nyt se on tehty. meillä ammattirakentajilla oli käynyt joku käsittämätön kämmi, eli lape ei ollut suora vaan eristeet olivat alempana toisessa päässä. seinän vaakalaudoitus ei paljon anna anteeksi, joten pelivara silmän huijaamiselle oli marginaalinen. eli suoristettiin. ja koska ovikorkeuksien kanssa tekee tiukkaa, ei korkeudesta haluttu tinkiä ja se johti matalammassa päässä naulauslautojen puukottamiseen eristeeseen.

kiitos sateettomien iltojen sain terassilla hiottua ja maalattua viimeiset kattolaudat ja loppu olikin sitten lähinnä napsnaps. 



se on niin kaunis. vielä valkoinen pintamaali ja lähes täydellinen listaton katto on valmis! 


sunnuntai 28. elokuuta 2011

blopblop



kuului ulkoa. erilainen kuin ennen. erilainen kuin putoavista omenoista. tänä aamuna luumut olivat kypsät.


lauantai 27. elokuuta 2011

purkkeja, purnukoita

tää tykkää kaikista kannellisista; metallisista ja lasisista. pahvisista. tunnustan, että kaupassa teen valintoja usein puhtaasti ulkokuoren perusteella. monta kertaa olen pettynyt sisältöön, mutta iloinnut jääneestä kuoresta. pieni hinta mielestäni.
kirppiksiltä kalastelen kauniita ja silloin tällöin täydennän "peruskokoelmaani" iitalan jars-sarjaa. keittiössä lasipurkit saavat olla kirkkaita, muualla muutakin. ainuttakaan ötökkää tai matoa en ole nähnyt, mutta ajatuksena ne perustelevat jauhojen ym. säilyttämisen suljettuina. tapa on tosin vanhempi kun vanhantalonrouvailu.

viimeisimmät hankinnat tein fidasta kolmella eurolla.



ja kulkevatpa särkylääkkeet ja purkatkin käsilaukussa pienissä metallirasioissa. tapansa kullakin.
toinen luku aiheesta olisivat korit ja laatikot. niitäkin meillä kuulemma on.

lauantai 20. elokuuta 2011

kiviterapiaa





aurinko sai tänään etsimään keveän kesäistä taas päälle ja siirtymään ulkotöihin. rakennuksen vierustat on yllättävän työläät täyttää, joten sitä hommaa oli jäänyt sopivasti tälle(kin) päivälle. talon vanhin osa on perustettu kalliolle ja näyttäisi kasvavan toisella puolella suoraan siitä. puolella, jossa täyttöjä nyt teemme, kallio viettää pois rakennuksesta, joten päädyimme vähentämään kosteusrasitusta poistamalla kasvillisuuden puolen metrin matkalta: vanha maa-aines kaavittiin kalliota pitkin pois, päälle suodatinkangas, sepeliä ja viimeiseksi sitten isompia kiviä. noita kiviä tässä pihassa riittää ja aina kaivettaessa kaksi kertaa kolmesta lapio osuu niihin. aikamoinen kantaminen kivissä oli, mutta järjestely oli mukavan terapeuttista toimintaa. jossain vaiheessa tuli mieleen olisiko pitänyt aloittaa kalliolta isoimmilla ja sitten sulavasti liukua pienemmillä rakennuksen viertä kohti toisen kulman sepelitäyttöä. hmm. ehkä kokeilen sitä sitten kun kaikki muu on tehty. eli ehkä noin vuonna 2040. kiva tuli kuitenkin, ja tyylille uskollisesti melkein valmiiksi; ylhäältä ja alhaalta puuttuu vielä vähän.
puuskutusta aiheutti myös sepelin kärrääminen ylämäkeen kulkureitille. hyvä pätkä sitäkin on nyt enää sitä viimeistä pintaa vaille. ei tarvi enää kävellä 30cm maanpinnan alapuolella. hyvä päivä sanoisin!
eikun vielä parempi; onhan aiemmin viikolla viihdyttänyt karmikin hiottu ja maalattu ulkopuolelta sinkkivalkoisella + yksi toinenkin karmi maalattu.

torstai 18. elokuuta 2011

ikkunailta




tai oikeastaan kolmas. kunnostettavissa vanhoissa ikkunoissa sisäpokat oli kiinnitetty vaan pienillä ikkunasalvoilla, jotka nyt korvataan saranoilla. sujuu tuuletus tarvittaessa talvikaudellakin ja kesällä ei tarvitse kantaa talvipokia varastoon. joku aika sitten jo ostimmekin sisäikkunasaranat metsänkylän navetan myymälästä. asennushetkeä odottavat myös samasta paikasta hankitut kauniit-kuin-korut korvasalvat.
toinen sisäpoka oli saranoitu välikarmiin(!) jossakin vaiheessa, mikä sinänsä oli ihan mielenkiintoista, mutta joutui nyt historiaan. paikkapalat näihin siis oli askarreltava. melkoista askartelua muutama ilta (+karmin putsausta yksi edellinen), mutta testiruuvattuna näyttäisi toimivan. jee.

maanantai 15. elokuuta 2011

valmista?

olen huomannut, että kaikenlaiset deadlinet ja tavoitteiden asettaminen ovat tässä projektissa turhia. ne ei vaan toimi. ihan sama suunnitellaanko päivän, viikonlopun vai loman tekemisiä; isoja tai pieniä. aina jää jotain, se on niin nähty. minkäänlaista varsinaista valmistumisajankohtaa emme ole koskaan asettaneet, edes yläkerran valmistumiselle (lue: sisäsuihkuttelulle). joten ei stressiä siitä. rehellisesti sanottuna kyllä uskoin, että sänky kannettaisiin paikoilleen yläkertaan loman aikana, mutta niin.. ja hyvä näin.
tänään maalasin terassioven toiselta puolen neljänteen kertaan ja muutaman pokan toiselta puolen toiseen kertaan. öljymaali ottaa aikansa. niin minäkin ja lähden lämmittämään saunaa.
sillä aikaa yläkerrassa oikaistaan vielä kattoa - monen illan työ sekin vaan eipä tuo näy (mutta näkyisi ellei oikaistaisi).

torstai 11. elokuuta 2011

niin paljon pitäis..



... vaan niin vähän ehtii. työt haittaavat pahasti taas harrastuksia.
katto on nyt viimeistä vinoa pintaa vaille valmis eli tuosta kuvasta ollaan edetty jo. sade on sotkenut suunnitelmaa ja viimeisiä lautoja ei ole päässyt ulos terassille hiomaan ja maalaamaan, mutta ehkä tänään taas. mietinpä vaan, että mitä jos olisi ollut sateinen kesä..
ja niin no, pitäähän koko katto vielä maalata toiseen kertaan. nyt pelkkä pohjamaali siis. vaikka kaikki meillä vierailleet ovatkin sanoneet, että kuvien perusteella luulivat olevan valmiimpaa, olen silti iloinen siitä missä mennään. tai ehkä paremminkin niin, että se mitä nään, ilostuttaa.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

tää on ikuista

remontti forever!
(väliaikatekemistä suojaputkesta)

torstai 28. heinäkuuta 2011

siloista sokkelia


kun sisällä ei tunnu juuri tapahtuvan niin ulkona ainakin jotain: piha näyttää taas jo hitusen paremmalta kun siitä kärrättiin pois lavallinen maata. kasoja kuitenkin vielä riittää. vastasuuntaan kärrätään nyt sepeliä, jota onkin taas kaksi kasaa pihassa. tarkoitus olisi tasoittaa sokkeli vielä loppuun ennen kuin pääsee laittamaan patolevyt ja täyttämään rakennuksen vierustat. ehkä viikonloppuna? kesä on ainakin ollut suosiollinen ulkotöille ja tuntuu, että vettä satoi vain juuri ne muutama päivä kun putkia ja kaivoja laitettiin.

torstai 21. heinäkuuta 2011

napunapu


viimeistä seinää on naputeltu vähän kerrassaan ja vielä yksi vähän puuttuu. se vaikein, kun pitää sovitella ja nakertaa vinojen kattojen ja palkkien väliin. portaan kohdalla (kuvan vasemmassa reunassa) sama pinta tulee jatkumaan sitten myöhemmin alakertaan. sanoisin, että aika työläs pintamateriaali, mutta olisin silti lähtenyt urakkaan vaikka olisinkin tiennyt. sileään levypintaan verrattuna lautaseinä on armollisempi; elämisen jäljet eivät näy siinä yhtä hyvin, tai kuuluvat ainakin siihen paremmin kun lähtötilannekaan ei ole niin siloiteltu. portaassa se on ainakin ihan ykkösjuttu.
hassulla korkeudella oleva ikkuna oli harkinnan tulos, jossa luonnonvalo portaaseen voitti. ikkunalle ei saanut mitään järkevää linjaa mistään, joten se poikkeaa iloisesti täysin muista. ja tulee siihen poikkeava vaakajaoton ikkunakin. mutta muoveilla ikkunoissa ja ovessa mennään vielä hetki.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

lomatekemistä: kirsikoiden poimiminen





vielä noita pompuloita on jäljelläkin vaikka rastaat ovat ahneesti syöneet niitä siitä lähtien kun ensimmäiset alkoivat yhtään saada väriä.
vaan mites tuonne ylempiin oksiin ylttyy? rinne ei ole kovin hyvä alusta tikkaille.

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP