maanantai 31. lokakuuta 2011

välipohjavaiheita


välipohjaprojekti jatkui taas eilen. viikolla viriteltiin jo rimoja palkkien kylkeen, mikä edellytti taas pientä hirsien muokkausta muutamassa kohdassa. ylimmäin kuvan tilannetta voi pitää sinä optimaalisimpana; vain tuo yksi hirsi ylitettiin paperilla puukuitulevyjen välissä. muualla on (ja on ollut) enemmän askartelua. nidottiin vielä paperit
ja tästä jatketaan tänään lattialaudoilla.

niin, ja siks tehdään noin pienemmissä osissa, että on helpompi liikkua pelkäämättä, että astuu viritykset rikki.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

sähköä



yläkerrassa aletaan olla vaiheessa, että on aika kutsua sähkäri tekemään kytkennät. jippi, sähköä on ehkä pian tarjolla muutenkin kun piitkällä jatkojohdolla alakerrasta! kalusteiksi valitsin strömforsin valkoiset renovat, jotka sopivat tämänikäisen koruiksi. mustiakin harkitsin, mutta ne olisivat turhaan vaan reikiä seinissä. valkoista vaaleanharmaalla siis kiitos. 

kuvat strömfors

tiistai 25. lokakuuta 2011

yöllisillä valaisinostoksilla






















yksi yö heräsin enkä saanut enää unta. monen mutkan kautta päädyin tilaamaan tämän kaunottaren; artekin golden bell -valaisimen. tämä on yksi niistä hankin-sitten-joskus. nyt se joskus oli tuona yönä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

lauantaisaumat



se ei pelaa, joka pelkää eli nollakokemuksella rohkeasti saumaamaan kylpyhuoneen lattiaa. kun ei kuulemma ole vaikea homma, sanoi hän, joka on tehnyt näitä jo ikäni verran. surrur musta saumalaasti sekaisin ja pennimosaiikin päälle lattialle. ja hyvin onnistui ettei melkein uskoisi. sen sijaan onnistuin jotenkin tekemään hommasta fyysisesti vaikeaa, koska tänään tuntuu lihaksissa kuin rankempikin treeni.
ja kyllä, tunnustan, että muutaman kerran on pitänyt tänään käydä ylpeänä tepsuttelemassa ympäri 2,5 neliötä - kyllä silmä ja jalka tykkää. ja oioi sitä päivää kun vielä kytketään joskus lattialämmitys.

pennimosaiikki, pukkila
sauma musta, mapei

lauantai 15. lokakuuta 2011

jatketaan lattiaa


eilen nostatettiin taas pölyä jatkamalla välipohjan eristystä. datakaapeli paikoilleen (kulkevat kaikki eristeen alapinnan ja vanhan sisäkaton välissä), kannatusrimat lattiapalkkien kylkeen, puukuitelevyt palkkiväleihin ja saavissa vispaten eriste hötöksi. kaunis raitasommitelma syntyi muurin kylkeen laitetusta palovillasta, kapeisiin rakoihin laitetuista kahdesta eri jämälevypuukuitueristeestä sekä puukuitueristeestä. tänään taas paperia ja lautaa päälle. ja sama uusiksi.

torstai 13. lokakuuta 2011

tunnista tila



pieni tila, suuri onni: kylpyhuoneen tunnistaa jo kylpyhuoneeksi! tästä saa kiittää ystävällistä laatoittajahenkilöä, joka ahersi kaksi päivää isojen ja pienien kanssa. lattiaan pennimosaiikkia ja seinälle kiiltävää valkoista + mattaa mustaa. mustassa laatassa on kaunis kuviointi, mutta se näkyy vasta lähemmin katsottuna. kokonaisuuden tulee kruunaamaan musta kiiltävä jalkalistalaatta, josta jo satavuottasitten intoilin. ennen pitäisi kuitenkin saumata lattia ja musta laattahan tarvitsee mustan sauman. ja valkoiset laatat valkoisen. paljastaisinkohan vielä, että laatoituspäivänä oli pakko vielä käydä ostamassa uusi lattiakaivon kansi kun se aiemmin ostettu ei vaan ollut se oikea. joo. mielettömän miellyttävä tuo mosaiikki muuten jalan alla.

lauantai 8. lokakuuta 2011

lisää lattiapintaa



ilman turvakenkiä käveltävä lattiapinta-ala on lisääntynyt tällä viikolla, jiihei!
pienemmän makuuhuoneen nurkasta aloitettiin seuraavaksi, kun vihdoin suurimmat esteet tieltä oli tehty pois: poistoilmakanava taiteiltu paikalleen vanhaan hormiin ja muuri pääosin tasoiteltu siistiksi niiltä osin kun yksi hormi purettiin. lattialautojen ja koteloinnin kiinnitystä muurin kylkeen saatu miettiä ja askarrella, ja ottihan hanakulmarasian asennus saman paketin kylkeen puoli päivää sekin. hankalia paikkoja kun on niin monen materiaalin, rakenteen ja tekniikan kanssa sovittelemista näillä taidoilla. lattia sitten jo sujuikin kun olisi ennenkin tehnyt. palkkien väliin rimoitettiin puukuitulevyt (jotta eristeet eivät tule niskaan jos/kun sisäkatto avataan alakerrasta) ja välit täytettiin puukuitueristeellä. päälle paperit ja ympäripontattu 28mm:n lauta. eihän sitä asennustakaan nopeaksi voi sanoa kun pienestä tilasta on kyse ja joutuu paljon sahaamaan, mutta välillä jotain näkyvää ainakin.

mutta mikä parasta, huomenna pitäisi alkaa myös kylpyhuoneen laatoitus. ei malttaisi! siitä on pakko tulla vaan niin hieno! siitä tulee.

torstai 6. lokakuuta 2011

mummolassa

olen mieltänyt muurlan hieman toisenlaiseksi; aina jotenkin epäjoksikin. tädiksi. valmistujaislahjaksi. kaapinperälleunohtuneeksi. nämä kuvat kuitenkin talletin joku aika sitten työkoneelle ja sinne olivat vahingossa jääneetkin, unohduksiin. mutta ihastuin ja ottaisin mielelläni kotiini muutaman. mummolassa on osuva nimi.


kuvat: muurla

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP