nykyinen monitoimihuone, tuleva olohuone, ei pian enää olekaan vaatehuone. epämääräinen kaaos nurkasta on jo alkanut muuttaa yläkertaan ja vaatehuoneeseen - oi että! melkein yhtä paljon iloitsen tästä kun toissaviikolla siitä, että neljän päivän jälkeen vesi tuli sisälle kantamatta.
lastulevy- tai metalliritilähyllyt ei tuntuneet tähän taloon sopivilta, joten kiskojen kaveriksi käsittelin osmocolorilla mäntyliimalevyä hyllyiksi. alimman hyllyn alle löytyi rautakaupasta sopivat valmiit puulaatikot, jotka saivat valkoista pintaansa ja pyörät allensa. laatikoista tuli sen verran kivat, että niitä voisi tehdä vielä toisen kaksikon lisääkin. toiselle seinälle kiinnitettiin pitkä tanko vaneristen kannattimien varaan mekkoja ja hamosia varten. kolmannella seinällä on peili.
tämän viikon käytämme vielä makuuhuoneolohuonetta, koska yläkerran lattia pitäisi vielä kertaalleen hioa ja maalata. täytyy yrittää muistaa jättää alakertaan sen verran vaatteita lattian kuivumisen ajaksi, että kehtaa töihin lähteä.