sunnuntai 5. joulukuuta 2010

viikko 5


viikon(lopun) saldo: ensimmäiset eristeet ovat paikoillaan! tuntuu kun olisi jo vähän lämpimämpikin :)

melkoista käsityötähän se on kun vanhaan sovitetaan uutta. purulla eristettäessä ei ole ollut niin väliä onko runko k600, sinnepäin vai jotain muuta. sirkkelille, käsisahalle ja mattoveitselle on siis ollut käyttöä.

henkilökohtaisen rakennepainin tuloksena ulkoseinistä tulee nyt hengittävät ja yläpohjasta tiivis. vanha puutalo ja muovieriste eivät edelleenkään mielestäni kuulu samaan lauseeseen, mutta en ole valmis tinkimään huonekorkeudesta ja arvotin tilojen käytön siis edelle. eristeeksi on nyt laitettu palkkien väliin 70+70mm vintti-iita -levyä ja palkkien pintaan tulee vielä yhtenäinen 30mm eristettä ennen rimoja ja sisäverhousta.
ulkoseinät on tarkoitus aukaista kuitenkin lopuiltakin osin ja poistaa purut, koska ehjää pintaa jäisi todella vähän (ikkuna-/oviseinät rikkonaiset ja lappeen alla seinät matalat). vanhojen ja uusien runkotolppien väliin askarrellaan tuulensuojalevyt ja puukuitueriste. yläpohjan eristämistä varten päätyseinän yläosaan ne jo laitettiinkin.

päätykolmion tuuletusreikien poraaminen paljasti julkisivulaudoituksen hienouden. en tiennyt, että rimalaudoitusta on näinkin tehty - wau!

2 kommenttia:

Anonyymi 1. maaliskuuta 2011 klo 19.43  

Oletettavasti päätykolmion tuuletusreijät porattiin helposti sisäpuolelta. Laitoitteko kuinka suojaverkon tms. ritilän suojaksi?

Itse pääsisin piakkoin poraamaan tuuletusreijät sisäpuolelta, mutta askarruttaa vielä toteutus, kun ritilät pääsis ulkopuolelle laittaan vasta joskus kesällä.

anni 2. maaliskuuta 2011 klo 18.31  

ritilät oli mallia, jossa oli verkko samassa. mutta voihan sitä nitoa vaikka erillisen sisäpuolelle kesää odottamaan

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP