lauantai 14. toukokuuta 2011

toinen seinä!

okei, huijasin vähän. ei se ihan valmis ole, mutta melkein. maalatut laudat vaan loppui kesken. ja maali.

vaikka remontti tuntuu etenevän välillä niin tuskastuttavaa etanavauhtia, jaksan iloita niistä pienistä asioista, joita tapahtuu. toinen seinä ei menny niinku strömsössä vaan ikkunan toinen puoli nousi eri korkoon kun toinen laiskasta vatupassin käytöstä johtuen. monta mittaheittoa kuitataan vanhan talon piikkiin, mutta tuossa kohtaa ei. tunnen itseni näissä asioissa sen verran hyvin, että pienempi vaiva tehdä väistämätön tässä vaiheessa eikä sitten kun kattoverhouskin on paikallaan. ennen kuin ehdin kameraa ajatella, tarvittavat laudat olivat jo irti. ja tänään takaisin.



tilasin lundagårdin webshopista näytepurkit ottossonin pellavaöljymaalia ja sudin kokeeksi mustaa; rautaoksidimustaa ja toinen koe 50% vihreällä umbralla miksattuna. tarkoitus olisi löytää hyvä musta, joka ei ole mustamusta, mutta kuitenkin musta. lopputulos onkin jo aika hyvä, mutta ehkä jatkan vielä vähän kokeilua. mutta siis yläkerran lattia olisi sillä tarkoitus maalata. kiiltoastetta pitää vielä miettiä ja kokeilla, koska ajatuksena oli kiiltävä asteikolla himmeä-kiiltävä, mutta että kuinka kiiltävä. ja tuo pellavaöljymaali on siis himmeä.

0 kommenttia:

  © Blogger template 'Morning Drink' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP