olin jo aukomassa mustia maalipönttöjä, kun päätin vielä tarkistaa nopeasti kuinka paljon lattiamaalia pitikään ohentaa, mutta vain huomatakseni, että olin törppö unohtanut hankkia kuivumista edistävän törpön. ottossonin käsittelyohjeessa tätä suositellaan käytettäväksi sisämaalauksessa. veikkaanpa, että olisin skipannut tämän, mutta testipalikkani osoittivat aiemmin pellavaoljymaalin kuivuvan tuskastuttavan hitaasti, joten ehkä sillä on merkitystä. purkit pysyivät siis edelleen kiinni.
viikonloppuna sen sijaan tasoitettiin vielä kylppärin lattia kertaalleen, maalattiin vaatehuone toiseen kertaan, kaivettiin pihaan vielä yksi salaojaputki ja aloitettiin kylpyhuoneen vesieristys. hauskat muuten ne kumihanskat, jotka siitä tökötistä sen kuivuttua käsiin saa. hauskuuttaa vielä huomenna työpäivääkin.
2 kommenttia:
Lattia näyttää hienolta, onneksi olkoon. Onko jakkara ostettu Ikeasta, meillä on erehdyttävästi samannäköinen? t. Walter
ja etenkin tuntuu mukavalle jalan alla :)
vaan eipä ole enää vaalea vaan sai ensimmäisen kerroksen mustaa maalia pintaansa.
ja juu, vanha ikean jakkara on joutunut remonttijakkaraksi.
Lähetä kommentti